näyttää 2 tuloksen(tulokset)

2017: TPG tavoittelee kasvua Euroopasta

Virkkalassa muutto uusiin tiloihin syyskuussa Virkkalassa pääkonttoriaan pitävä Three Plus Group -konserni myi viime keväänä seitsemän klinikan Tuhatjalka-pieneläinklinikkaketjunsa. Kauppa lisäsi voimavaroja konsernin tietotekniikkayrityksen, FNS:n, palvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Pieneläinklinikkaohjelmistoissa FNS tavoittelee ykkössijaa Euroopassa Provet Cloud -ohjelmistollaan. Kasvua haetaan nyt monin eri keinoin. Isot yliopistosairaalat, isot klinikat ja klinikkaketjut kilpailuttavat ostonsa, keskisuuret klinikat perehtyvät vaihtoehtoihin netissä, …

2017: E.Lammelan Kalustemarkkinointi Oy siirtyi seuraavalle sukupolvelle

Esko ja Solveig Lammelan jatkajiksi oman perheen lapset E.Lammelan Kalustemarkkinointi Oy perustettiin jo 36 vuotta sitten Eskon ja Solveigin toimesta ja viimeiset muutamat vuodet ovat myös uudet vastuunkantajat ottaneet osaa yrityksen toimintaan. – Tulin itse mukaan toimintaan neljä vuotta sitten ja ennen sitä E.Lammelan Kalustemarkkinointi käytti ulkopuolista asentajaa ja remontoijaa. Nämä viimeiset vuodet, kun olemme …