Nykypäivänä Virkkala on unohdettu paikka. Olen joutunut joskus kavereilleni jopa selittämään, missä tämä kaupunginosa sijaitsee. Virkkalan historia pitää sisällään kuitenkin kiehtovia tarinoita. Koko ikänsä täällä asuneiden muistissa on pysynyt se Virkkalan yhteisöllisyyden tunne, joka kukoisti vielä viime vuosisadan puolella. Tämä on matka loistokkaaseen, menneen ajan Virkkalaan.
“Oli ihan mitä vaan – oli kirjakauppaa, oli pukuliikettä”
Perjantaina 16.9.2022 seison 80-vuotiaan Ralf Frimanin, Virkkalan kalkkitehtaan entisen työntekijän ovella Virkkalassa. Olen kuullut, että häneltä voisi saada tietoa lähialueen menneisyydestä. Onhan hänelle tänä vuonna myös nimitetty Vuoden virkkalalainen -titteli. Hän pyytää minut olohuoneeseensa ja alkaa saman tien kertomaan nuoruusvuosistaan.
Friman on elämänsä aikana ollut mukana monissa kalkkitehtaan työtehtävissä. Yksi niistä oli toimia jarrumiehenä junissa, jotka kulkivat Virkkala-Ojamon rautatietä pitkin. Rautatie rakennettiin vuonna 1925. Kalkkilouheen, tarvikkeiden sekä työläisten liikennöinti radalla jatkui vuoteen 1970 asti.
Friman arvioi, että joinain juhannuksina Pähkinäniemessä saattoi olla juhlijoita miltei kymmenen tuhatta. “Mutta silloinhan se oli kauniissa ja siistissä kunnossa. Se hoidettiin hyvin – siellä haravoitiin ja siivottiin, istutettiin kukkia. Oli penkkejä ja käytäviä kaikkii suuntiin”, Friman sanoo. Jopa Helsingistä saakka saattoi tulla juhlijoita.
“Oli ihan mitä vaan – oli kirjakauppaa, oli pukuliikettä”, Friman luettelee.
Hän kertoo, että erilaisia yhdistyksiä oli monia; kuten kalakerhoja, nuorisoseuroja ja moottorivenemiehiä. Ne yhdessä järjestivät Pähkinäniemessä juhlia. Myös Martat tulivat apuun esimerkiksi mahdollistamaan kioskitoimintaa.
Petter Forsström, Kalkki-Petterin perustaja ja tunnettu pohatta piti huolta esimerkiksi Kirkniemen urheilukentästä, jolla järjestettiin esimerkiksi tehtaan omia olympialaisia. Talvisin pidettiin hiihtokilpailuja, jolloin eri paikkakunnilta saapui halukkaita ja rohkeita kisailijoita.
Forsström oli lähes kaikissa tapahtumissa mukana auttamassa ja järjestämässä; ensisijaisesti hän teki virkkalalaisille mahdolliseksi vapaa-ajan vieton ja yhteisöllisyyden kehityksen. Forsström oli mukana perustamassa kouluja ja järjestötoimintaa.
“Kun firma pyöri, ihmisillä oli hyvä olla täällä”, Friman kertoo kalkkitehtaan vaikutuksia kaikkiin Virkkalan asukkaisiin.
Ennen sotia elokuvateattereitakin oli Virkkalassa kaksi. Niiden käyttötarkoitus kuitenkin väheni televisioiden tullessa, ja ajan mittaan molemmat teattereista suljettiin. Toinen teatterirakennuksista sijaitsee edelleen nykyisen K-marketin lähistöllä Virkkalantie 22:ssa.
“Siellä näytettiin Kippari-Kallea ja kaikkea”, Friman muistelee. Hän kertoo myös tapauksista, jolloin rahasta oli pientä pulaa, ja jokin hyvä leffa oli päästävä katsomaan.
Silloin piti kuulemma hieman pinnata sisään, Friman naurahtaa.
Kenelläkään ei siis tuskin ole ollut tylsää tuohon aikaan – etenkään nuorilla.
“Lattia oli niin huono, että tikkuja tuli takapuoleen”
Hetken kuluttua Leena Friman, Ralfin puoliso astelee myös olohuoneeseen ja istahtaa juttelemaan meidän kanssamme.
Hän kävi lapsena Rauhalan koulua. Siellä ei kuitenkaan ollut liikuntasalia, joten koululaisten täytyi mennä jumppaamaan Virkkalan seuraintalolle. Vuonna 1921 valmistuneessa talossa järjestettiin juhlia, jumalanpalveluksia ja erilaisten järjestöjen toimintaa.
Leena Friman muistaa seuraintalon erityisesti sen puulattian takia, josta saattoi saada liikuntatunneilla tikkuja takapuoleen ja jalkoihin. Näistä syistä talo saikin erityisesti ainakin nuorten keskuudessa nimityksen “Tikkutalo”.
Eräänä kesäkuisena iltana vuonna 2019 Tikkutalo kuitenkin syttyi tuleen ja tuhoutui. Tällöin monia tarinoita sisäänsä kätkeneen talon muistot leijailivat tumman ja massiivisen savupilven mukana taivaan tuuliin.
“Nykyään kukaan ei tee mitään talkoita”, Leena harmittelee. Hän muistaa nuoruudestaan ne yhteiset työprojektit, joihin monet asukkaat osallistuivat. Tällöin yhteisöllisyyden, turvallisuuden ja ystävyyden määrä kaikkien keskuudessa vahvistui.
Ralf pohtii, että nykypäivänä puhelimet ja sosiaalinen media vaikuttavat ihmisten haluun ja tarpeeseen tavata muita. Minullakin on tässä puhelin vierelläni, josta katson valmiiksi tekemääni suunnitelmaa haastattelutilanteesta.
Ennen kauppaloiden ja kylien asukkaat tunsivat paremmin toisensa, kun aikaa käytettiin enemmän ulkona liikkumiseen. Jos missä tahansa asiassa tarvittiin apua, sitä kysyttiin naapurilta tai heti vastaan tulevalta ohikulkijalta. Googlea ei nimittäin ollut apuna.
“Kuusi eri pankkia”
Sunnuntaina 18.9.2022 puhun Jorma “Jorse” Paanasen kanssa puhelimessa. Tutustuin häneen edelliskesänä, kun autoin pihatöissä.
“Siihen aikaan liikkui paljon porukkaa kylillä – vilkas seutu”, Paananen selostaa. Hän muistaa myös, että Hanko-Hyvinkää-radalla oli paljon liikennöintiä. Junat kyyditsivät matkustajia sekä teollisuustavaraa. Paananen ei kuitenkaan itse muista milloinkaan liikkuneensa junalla.
Hän muistaa erityisesti sen, että Virkkala oli turvallinen paikka. Petter Forsström toi paljon hyvinvointia Virkkalaan ja sen asukkaille. Hän mahdollisti monet hankkeet, esimerkiksi Tikkutalon rakentamisen. Kalkki-Petteri työllisti parhaimmillaan jopa yli tuhat työntekijää.
Kun kysyn Virkkalan ikävistä puolista, Paanaselle tulee vain yksi juttu mieleen: Virkkalan jengi.
“Muuten oli hyvin turvallista, mutta ympäriinsä täällä liikkui jengi, joka saattoi tehdä ilkivaltaa”, Paananen kertoo.
Hän epäilee, että heillä saattoi olla tekemistä myös Pähkinäniemen lavojen tuhopoltoissa.
“Tanssien aikaan Pähkinäniemeen piti ostaa lippu – siinä missä nyt on puomi, niin oli lipunmyyntipaikka”, Jorma Paananen muistelee.
“Virkkala on hiljentynyt, ihmisten välillä on enemmän kieroutta”
Eräänä joulukuisena iltana 1950-luvun loppupuolella nuori nainen käveli kohti Virkkalan apteekkia. Apteekki sijaitsi silloin Kisakujan ja Virkkalantien kulmassa. Nainen oli potenut jo monta päivää hammaskipua, joten oli päättänyt hakeutua lääkäriin.
Virkkalan sairaala sijaitsi silloin Kässän talolla. Hän sai lääkäriltä ohjeen käydä hakemassa lääkettä apteekista. Oli kuitenkin jo myöhä, kello oli tulossa kymmenen ja ilta oli kääntymässä yöksi. Nainen päätti kuitenkin koputella apteekkarin oveen siinä toivossa, että saisi jotain helpottavaa lääkettä hillittömään hammassärkyynsä.
“Kyllä tuohon täytyy jotain helpotusta saada – siihenhän voi kuolla”, apteekkari oli naurahtanut ja antanut tytölle lääkettä.
Tapauksen nuori nainen on nykypäivänä 89-vuotias leskirouva. Hän haluaa pysyä nimettömänä, joten hänen nimeään ei mainita tekstissä.
Maanantaina 19.9.2022 istun rouvan olohuoneessa ja kuuntelen hänen selostusta nuoruusvuosistaan. Tässäkin haastattelussa esille nousee Petter Forsströmin vaikutukset Virkkalan kehitykseen.
“Forsström oli oikein kiltti mies – hän piti myös Marttojen puolta”, rouva sanoo.
Hän kertoo nimittäin olleensa nuorena mukana Marttojen toiminnassa. Pähkinäniemen monissa tansseissa hän oli tarjoilemassa ruokaa.
Forsström edisti esimerkiksi Marttojen toimintaa rakennuttamalla heille oman talon, jossa oli jopa sauna ja peseytymistilat.
“Virkkala on hiljentynyt, ihmisten välillä on enemmän kieroutta”, rouva harmittelee.
Hän kertoo, että silloin täällä oli hyvä asua ja olla.
Virkkala tuskin koskaan tulee enää saavuttamaan sitä yhteisöllisyyden tunnetta, jota se oli viime vuosisadan puolella. Petter Forsströmin perustama Kalkki-Petteri mahdollisti virkkalalaisille työpaikat ja vapaa-ajan vieton.
90-luvulla kuitenkin kalkkitehtaan toiminnan vähentyessä myös ihmisten viihtyvyys laski. Lohjan keskusta veti puoleensa virkkalalaisia, jotka etsivät itselleen uusia työpaikkoja. Niin Virkkalan kukoistus alkoi vähitellen hiipumaan.
Teksti: Aaro Kailasmaa
Paikallisuutisia
Lohja on aina silloin tällöin kansallisissakin uutisissa, joita voit lukea maksutta koska vain Ykkös-Lohjan nettisivuilta. Kuten silloin kun Tivoli Sariola vietti 130-vuotissynttäreitään. Muuten paikallisesti on saatavilla myös tarjouksia kuten Tynninharjun alueen omat yritykset, sekä Lohjan ravintolat – nämä sivustot esittelevät vain oman alueensa palveluita.
